23.4.2007

ELÄIMELLISTÄ SEKSIÄ

Mikko oli peloissaan, ehkä ensimmäistä kertaa koko elämänsä aikana, hän oli todella peloissaan. Viimeisen viikon aikana hänen elimistössään oli tapahtunut pelottavia muutoksia. Alapäähän oli ilmestynyt karvoitusta, hänen äänensä oli muuttunut matalaksi ja se matala ääni särkyi aina hänen korottaessaan sitä, onnekseen hän äärimmäisen harvoin kohotti ääntään. Vaikka lääkäri olikin sanonut, että riski sairastua veriruosteeseen oli äärettömän pieni, lähes olematon, hän pelkäsi sairastumista kuollakseen. Hän oli sitä sukupolvea, joka ei ollut kokenut tätä sairautta. Hän oli syönyt testis-stereitä jo kahdeksan vuotiaasta asti. Toisaalta Mikko oli nyt myös innoissaan, hänestä tulisi mies, tosin vain yhdeksi päiväksi, mutta ennen kaikkea yhdeksi yöksi. Ensi yönä Mian munasolu irtoaisi. Ensi yö olisi se yö. Ensi yönä se tapahtuisi.
Mikko oli ottanut tämän viikon vapaata töistä, jotta kaikki menisi varmasti hyvin. Hän oli lukenut paljon alan kirjallisuutta ja katsonut kymmeniä videoita. Hän oli lukennut kaikki alan oppaat. Hän oli nyt valmis, valmis lisääntymään.
Mia oli halunnut lasta ja oli onnistunut vakuuttamaan myös Mikon teon tarpeellisuudesta. Mikko olisi halunnut mielellään adoptioida lapsen, mutta Mia oli kuitenkin saanut tahtonsa läpi. Itse asiassa Mia sai aina tahtonsa läpi, Mikko ei ymmärtänyt miksi asia oli niin, se vain oli niin, aina.
Ilta saapui ja he asettuivat vuoteeseen. Mikko otti iltalääkkeensä, mega-annoksen testosteronia. He menivät makuulleen ja kietoutuivat tiukasti toisiinsa. He alkoivat odottaa. Mikko tiesi, että jotain outoa tapahtuisi pian.
Aluksi Mikko tunsi vain kevyttä kutinaa ala-vatsassaan, kevyttä vihlontaa hampaissaan ja lievää painetta ohimoillaan. Yhtäkkiä koko maailma muuttui ja Mikko tunsi, että Mia alkoi tuntua täyteläisen pyöreältä ja pehmeältä, todella hyvältä. Mikko huomasi tärisevänsä kauttaaltaan ja jostain syvältä hänen kurkustaan purkaantui ääni, ääni joka ei ollut hänen äänensä. Se ääni sanoi: " Minä haluan sinua Nainen."
Sen jälkeen sinä yönä ei puhuttu. He tekivät sen kymmeniä kertoja. He tekivät sen kymmenillä eri tavoilla. Osa tavoista oli tuttuja oppaista, osan tavoista he keksivät ihan itse. Se kesti useita tunteja taukoamatta hetkeksikään. Huone täyttyi ihmisten eritteiden tuoksusta. Kun Mikko ei enää jaksanut hän kierähti kyljelleen ja nukahti välittömästi. Mikko alkoi kuorsata kova äänisesti. Mikko ei ollut koskaan aikaisemmin kuorsannut.
Kun he heräsivät tunsi Mikko itsensä suureksi ja mahtavaksi. Koko maailman valtiaaksi. "Nainen tuo minulle juomista", sanoi outo matala ääni, joka tuli Mikon parransängen ympäröimästä suusta. Mia lähti peloissaan keittiöön, onneksi lääkäri oli varoittanut häntä tämän kaltaisesta tilanteesta, Mia tiesi mitä nyt oli tehtävä.
Mia toi keittiöstä ison lasillisen soodaa, johon hän oli salaa sekoittanut valtaisan annoksen testosteroninsalpaajia.
Mies joi tuodun juoman kuin eläin, yli kolmannes lasin sisällöstä kaatui hänen rintamuksilleen. Juotuaan Mikko antoi elämänsä ensimmäisen röyhtäyksen tulla. Kasvoillaan eläimellinen hymy jollaista Mia ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin.
Välittömästi juoman juomisen jälkeen Mikko tunsi maailman muuttuvan takaisin tutuksi ja turvalliseksi. Hiljaiseksi ja harmaaksi. Mikon kasvoilla ollut eläimellinen irvistys, hymy, suli nopeasti tutuksi ilmeettömyydeksi. Mia huokasi helpotuksesta. Mikko oli tullut takaisin.
Mikko katsoi Miaa anteeksipyytävästi ja sanoi: "Anteeksi rakas, se oli kamalaa, minä en ymmärrä mikä minuun meni. Se oli kamalaa. Jos tämä ei nyt onnistunut, niin tehdään se jollain muulla tavalla. Voi luoja sinähän olet ihan mustelmilla ja sinusta vuotaa verta. En ikinä enää halua satuttaa sinua. Anna minulle anteeksi, rakas."
"No, ei se nyt niin kauheaa ollut." Sanoi Mia, silmissään omituinen kiilto, jollaista Mikko ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin. Hän varmaan vihaa minua, ajatteli Mikko murheissaan.
"No menehän nyt ja täytä se koeputki tohtorin ohjeen mukaisesti siltä varalta, että se ei nyt onnistunutkaan." Minna sanoi.
Mikko meni vessaan mukanaan tohtorin antama ohjelappu. Mikko toimi tarkan ohjeenmukaisesti ja alkoi vatkata kädellään ajatellen samalla, kamalaa touhua, yäk!

Ei kommentteja: