23.4.2007

HALU OLLA MIES

Lääkäri oli turhautunut. Jo kolmas tapaus tänään. Taas yksi potilas oli kuollut, ennen kuin hänet oli saatu hengityskoneeseen. Miksi ihmiset käyttäytyvät näin typerästi. Sairaalasta lähtiessä kaikille potilaille annettiin selkeät ohjeet lääkityksestä ja kerrottiin mitä niiden noudattamatta jättäminen saattoi merkitä.
Tämä työvuoro tuntui olevan kaikkein pahin. Yöttömän yön aurinko tuntui ajavan kaikki hulluiksi. Ihmiset unohtavat lääkkeensä ja juovat. Miksi miehet ovat niin typeriä. Kaikki tiesivät, että veriruoste olisi uusiutuessaan kymmenen kertaa pahempi kuin ensimmäisellä kerralla. Paljon pahempi, joka kolmanteen tapaukseen liittyi hengityslama ja välitön hengenvaara. Siitä huolimatta, joka päivä, sadat neutrit ympäri Eurooppaa joutuvat sairaalaan ja vain siksi, että he halusivat olla miehiä.
He vaaransivat henkensä vain siksi, että he halusivat olla oikeita miehiä. He ottivat riskin vaikka tiesivät mahdolliset seuraamukset.
Tohtori ei ymmärrä miksi. Tilastot kertovat, että neutrit olivat sekä fyysisesti, että henkisesti paljon terveempiä kuin "tavalliset miehet". Neutrien avioliitotkin tuntuivat kestävän ja neutrit pärjäsivät paljon paremmin työelämässä. Miksi vaarantaa henkensä vain siksi, että saisi erektion. Toinen merkittävä syy oli varmaan "tavallisten miesten" harjoittama väkivaltainen sorto joka kohdistui neutreihin. Siltikään lääkäri ei kyennyt ymmärtämään näitä miehiä. Vaarantaa nyt henkensä vain siksi että saisi olla mies.
Luoja, että ihmiset ovat typeriä, varsinkin näin juhannuksena.
Lääkäri katsoi peiliin väsynein silmin. Kymmenen tunnin työvuoro ja kaksi kuollutta potilasta näkyivät hänen kasvoissaan. Lääkärin leukaan oli ilmestynyt joitakin parranhaivenia. Täytyykin muistaa tarkistaa omaa lääkitystäni, ettei itsellenikin kävisi köpelösti, hän ajatteli.

Ei kommentteja: