23.4.2007

ILTALYPSYN AIKA

Mirja on ammatiltaan lypsäjä. Ei, hänellä ei ollut mitään tekemisissä lehmien kanssa. Kaikki sen kaltainen toiminta oli koneellistettu tai lopetettu jo vuosia sitten. Tai ei Mirja ollut oikeasti lypsäjä, hän oli koulutukseltaan sairaanhoitaja, mutta hänen työtehtävänsä lempinimi oli ammatti-kielellä lypsäjä.
Hän vihasi lypsäjän työtä, mutta hänellä oli kuitenkin kallis maku ja hän halusi vain parasta itselleen ja omalle pikku neutrilleen. Hän oli niitä onnekkaita, joilla yhä oli oma neutri.
Kun telessä oli haettu hoitajia "erikoistehtäviin" ja luvattu kertakaikkiaan uskomaton palkka, niin hän oli hakenut heti. Hakiessaan tätä työpaikkaa hän oli ajatellut vain ilmoituksessa luvattua palkkaa. Hän ei ollut juurikaan ajatellut tehtävänkuvaa, "terveiden miesten hoitaja". Hän ei ihmetellyt edes sitä, mihin terveet miehet yleensä tarvitsevat hoitajia. Hän ei edes tiennyt, että terveitä miehiä yleensä oli olemassa, ainakaan muualla kuin vanhainkodeissa. Kaikki miehet, mitä hän oli eläessään nähnyt, olivat ryppyisiä ja tutisevia vanhuksia. Ne miehet olivat olleet tavallaan söpöjä, viattomia muinaisjäänteitä.
Tässä laitoksessa oli kuitenkin sadoittain nuoria, terveitä miehiä. Näistä laitoksista ei lehdissä tai telessä juuri puhuttu. Nämä miehet olivat niitä harvoja, jotka olivat syystä taikka toisesta lopettaneet testosteronisalpaajien käytön ja selvinneet siitä sairastumatta veriruosteeseen.
Tämä laitos oli suljettu, mutta eivät miehet olleet täällä vastoin tahtoaan. Päinvastoin, tämä oli paras paikka koko maailmassa, Euroopassa, jos olit mies.
Ympäröivässä maailmassa mies ei voinut selvitä. Ei ainakaan joutumatta mieli-sairaalaan tai vankilaan. Täällä miesten oli hyvä olla. Saivathan miehet hyvää palkkaa, vaikka eiväthän he sitä tarvinneet. Täällä kaikki oli ilmaista. Ennen kaikkea miehet pitivät tästä paikasta, hoitajilla tosin oli välillä vähän raskasta, mutta palkka on hyvä, todella hyvä.
Hoitajan työ täällä on periaatteessa helppoa. Ei tarvitse tehdä juuri mitään. Välillä miehiä tosin pitää käskeä pesulle ja parranajolle, siinä kaikki. Tai ei ihan kaikki, välillä miehet pitää lypsää. Heistä täytyy kerätä pois se arvokas neste, joka on välttämätöntä kaiken elämän jatkumiselle täällä Euroopassa.
Aluksi sitä oli yritetty kerätä koneellisesti, mutta miehet eivät olleet pitäneet siitä. Suoraan sanottuna miehet olivat inhonneet sitä. Ja tuottavuuskin oli laskenut. Lopulta huomattiin, että helpoin keräystapa oli sijoittaa keräysastia naisen sisään ja antaa miesten hoidella loput. Tämän keksinnön jälkeen tuottavuus tässä laitoksessa oli noussut yli tuhat prosenttia ja miehetkin tuntuivat pitävän siitä.
Miehet ovat omituisia otuksia. Päivät pitkät he katselevat telestä vanhoja urheilunauhoja, juovat olutta ja leikkivät erilaisia leikkejä keskenään. Siinä kaikki. Miehet tyytyvät todella vähään. Mirja vihasi miehiä.
Mirja kuittaa itsensä saapuneeksi työpaikalle. Hän riisuu vaatteensa ja asettaa säiliön sisäänsä.
Hän sulkee silmänsä ja ajattelee tulevaa palkkashekkiä. Ensimmäinen mies saapuu. On iltalypsyn aika.

Ei kommentteja: